maanantai 4. marraskuuta 2013

Euroopan omistajat Barcelonassa

Näin sateisena marraskuun maanantaina on hyvä muistella meidän kuukauden takaista mahtavaa lomaa opintomatkaa Barcelonassa. Tiivistytesti meidän reissuun koostui parista vierailusta, shoppailusta sekä hyvästä ruuasta ja viinistä nauttimisesta. Ei kuulosta pahalta, eihän? 

Varmasti kaikkien lempi vierailuksi muodotui Freixenetin viinitilavierailu.Vaikka pieniä ongelmia itse viinitilalle pääsyssä olikin, johtuen aikataulutus ongelmista sekä itsepäisistä espanjalaisista mummoista, niin itse vierailu oli erittäin antoisa. Kierroksella meille alkuun esitelmöitiin miten Cavaa valmistetaan jonka jälkeen lähdettiin kiertelemään viinitynnyreiden keskelle ensin jalkasin ja sen jälkeen varsin jännittävällä juna-ajelulla. Kierros päättyi kaikkien odottamaan maisteluun jossa tosin meidän janoa ei ehkä täysin tyydytetty. Myös Freixenetin tehtaanmyymälästä piti muutamat tuotteet ostaa koska olisihan se nyt ollut syntiä olla ostamatta niin halvalla tuollaista herkkua!




Yksi meidän vierailuista sijoittui Kongressikeskukseen jonka jälkeen osa ryhmästä lähti tsekkaamaan FC Barcelonan kotistadionin Camp Noun ja toinen osa lähti tutustumaan Hotel Españaan. Stadioni vierailu oli mielenkiintoinen ainut vaan että missä oli kaikki kuumat hikiset espanjalaiset pelaajat?!?!!?  Kun miesväki FC Barcelonan fanikaupassa hoiti ostoksia niin me naiset keskityttiin espanjalaisiin vartioihin ja vaatekaupan myyjiin. Meidän pohdintoja kyseisistä ammateista Tiia avaa teille vähän myöhemmin ;)

Espanjan kansallispäivänä käytiin aamulla kiertoajelulla katsastamassa kaikki perus nähtävyydet ja kuulemassa Gaudin kuolemasta joka meille oli jo aivan tuttua juttua. Muuten tuota juhlapäivää tuli juhlittua viinin sekä kenties hieman liian vahvojen drinkkien kera.



Koko viikon ajan nautittiin espanjalaisista herkkuruuista sekä juomista yhteisten illallisten merkeissä. Melkein viikon ajan saatiin olla kuin euroopan omistajat ja rahaa oli mutta kotiin päästyä seuraava kuukausi elettiinkin sitten makaroneilla. Onneksi tuli kuitenkin kotiin viemiseksi ostettua hieman nestemäisiä tuliaisia jotka hieman lohdutti tuota matkan jälkeistä niukkaa rahatilannetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti